Tulostusversio

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
1 tunti 1 päivä 1 viikko 1 kuukausi Ikuisesti
Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus

[Motorova]

Laitanpa nyt tännekin.  Onko porukassa kokemusta pintakarkaisusta?  Teollisista aineista.  Saa kyllä kertoa kokemuksiaan myös muista aineista ja menetelmistä.  Niitähän on lukuisia.  Vielä 60-luvulla kyläsepät tekivät juttujaan "kukin omin konstein ja omin ainein".
En nyt tarkoita kuitenkaan mitään normi puukontekoja jne. Vaan lähinnä nuorrutetuista ja erikois työkaluteräksistä.  Kyllä puukonteostakin saa puhua, käytetäänhän niissäkin ko menetelmiä.  Tosin pienemmässä mittakaavassa.
Lähinnä toivon kommentteja mitattavissa olevista jutuista ja prosessin tarkemmasta hallinnasta.  Ei kuitenkaan mistään automatisoidusta linjasta.  Sekavasti selitetty... saa kertoa mistä vaan kunhan on aiheesta.

[karppa]

ei ole muuta kokemusta ko liekillä karkaisu...joskus jotaki sorvuuosia karkaistiin Muuramessa, siellä oli silloin uunit ja pelit...

[VMJ]

Kiuruvedellä vaikutti aikoinaan mestaripelimanni ja kyläseppä Erkki "Seppä" Saastamoinen joka oli ehdottomasti suomen paras pimpparaudantekijä ja sen soittaja. Muistan kun aikoinaan pikkupoikana ollessani poikettiin Isä-Matin kanssa Kaustisten kansanmusiikkijuhlilta kotinitullessa Erkillä kylässä. Erkki esitteli pajaansa ja minä ihmettelin siinä pajan nurkalla olevaa kuselle haisevaa peltitynnyriä. Siellähän oli sitä itteensä, eli silkkaa kusta (ureaa). Seppä kertoi että jos veteen karkaisee, niin tulee liian kovaa ja haurasta, mutta tossa kusessa on mukana suola-aineita jotka "pehmentää" tms., niin tulee parasta ja helkkyvämpää laatua.

Tämä oli osittain täydentävä osio siitä kansanperinteestä.

[Late]

Kokemusta ei ole vielä, vain kirjoista luettua.
1. Tapa: lämmitetään hiilettävällä asetyleeniliekillä katkaisu lämpöön ja jäähdytetään veteen.
2. Tapa: lämmitetään kappale hiiltä luovuttavan aineen seassa eli vaikka ahjolla niin että lämpenee muttei ole tulen pinnassa eikä puhallus ilmassa.
3. Tapa: lämmitetään kappale hiiltä ja typpeä luovuttavassa aineessa eli pinta sekä hiilettyy että nitraantuu?

1800- luvulla aseen osat valmistettiin pehmeästä niukkahiilisestä, mutta ne lämmitettiin luun, nahan ja puunpalasilla täytetyssä ilmatiiviissä astiassa karkaisulämpöön. Kuolleen eläimen osat luovuttivat sekä hiiltä että typpiyhdisteitä, ja eri yhdisteet muodostivat eri värejä osan pintaan. Puhutaan siis kirjokarkaisusta. Saksalaiset käytti samaa menetelmää panssariammusten tekoon, kun kovemmat materiaalit loppui kesken.
Mitä kauemmin saa teräksen pidettyä sopivassa lämpötilassa, sen syvemmälle hiili liukenee tiettyyn rajaan asti. Tiivis astia särjetään ja sisältö kaadetaan heti vesiastiaan.
Valurautapataan nahkaa ja luuta, osat sekaan niin etteivät koske toisiaan ja kansi kiinni savella. X-tuntia koko pata karkaisukuumana, kansi irti vasaralla ja nopeesti saaviin.
Huomiona vielä semmonen, että kaiken pitäis olla kuivaa. Noissa lämpötiloissa vesi hajoaa hapeksi ja vedyksi mikä saattaa jysähtää, ja ellei jysähdä, vety alentaa teräksen sulamislämpötilaa ja osille voi käydä hassusti.
-Late

[Motorova]

Juu. On tullut karkaistua erilaisia tekeleitä. Tuolla landella meillä on tontilla paja jossa kaksi ahjoa.  Perinnemenetelmillä saa aikaan kyllä ns "kovaa rautaa". Ja päästämällä pehmeämpää.  Muutama puukko ja muuta tullut naputeltua.  Ja erinäinen määrä erilaisia meistejä.  Meistithän on kulutustavaraa, käytetään niin pitkään kuin vartta riittää.
Tuosta kusijutusta tulee väistämättä mieleen, että kuinkahan suuri tynnyri on ollut.  On nimittäin saanut käydä reunalla muutamankin kerran, ja olvia on kulunut.  Kiuruvedellä olen kuullut puhuttavan kyseisestä Suastammoisesta.  On ollut sinnepäinkin joskus jonkinmoisia suhteita.  Kyllähän sulaa "suolaa" käytetään edelleenkin lämpökäsittelyissä.  Suolasulatteita mm pikateräksen karkaisuun ja joitain suoloja päästöön.  Tuosta lienee tullut nimi kusirauta?  Perinteinen sepän karkaisu perustuu pitkälti kokemukseen ja perinnetietoon.
Nykyään erikoisterästen lämpökäsittely on oma tieteenlajinsa.  Lämmittäminen, pito ja jäähdytys voi olla hyvinkin moniportainen ja pitkä prosessi.  Ennen seppä tiesi karkeneeko joku rauta ja miten. Nykyään se ei oikein riitä.  Raudalle pitää saada tiettyjä ominaisuuksia.  Tai oikeampaa olisi puhua teräksistä.  Ja kyllähän muutkin materiaalit karkenevat, mm kupari, alumiini jne.
Sillä kyselin noita kaupallisia aineita joita ei oikein tahdo saada.  Niillä kun on mahdollista saada tunnetuista materiaaleista suurin piirtein ennustettava lopputulos.  Ongelmana on niiden myrkyllisyys.  Siksihän niitä ei suomessa ole juurikaan myynnissä. Taitavat sisältää ferrosyanidia ja muita mukavia aineita. 
Periaatehan on kuitenkin se että hiiltä pitää saada sitoutumaan ja menemään teräkseen tiettyyn syvyyteen tietyissä olosuhteissa.
Mutta kertokaa kokemuksista jos niitä on.

[Motorova]

Itse itseäni kommentoiden.  Tuo VMJ:n mainitsema kusirauta toi mieleeni myös paskaraudan.  Tehdäänköhän se samalla metodilla ? 

Täytyy kokeilla tuo Latenkin mainitsema perinteinen tapa.  Takavuosina olen sitäkin kokeillut.  Ainut ongelma on että vanhat hiiletysaineet ovat loppuneet jo aikoja sitten.  Ajattelin tehdä uudet.  Nythän on vielä hirvestys aika.  Hirvestähän ne saa kaikki aineet.  Hommaa helpottaa jos ne hiiltää etukäteen.
Aikaisemmin olen hiiltänyt niitä titaanifoliossa.  Sitä vielä vähän jäljellä.  Folion avaaminen täytyy suorittaa naapurin tontilla niin että oma tupa on tuulen yläpuolella.
Löytyi kyllä toimittaja hiilijauhollekin.

[Late]

Jos jostain löytäisin... Vanhoissa asekoulun papereissa saattoi olla myös jotain tietoa. Tarkemmin mitattavasta menetelmästä. Koitan muistaa huomena penkoa.

[karppa]

no selvishän tuokin.....poikasena pajalla kattelin sepän viikatteen terän tekoa isäukolle ni jäi se hevosen kusen haju mieleen....
hyvän terän teki seppäJärvinen, pysy pitkään terävänä ja jouduinpa ittelin vikatteen varteen...
olis niitä teriä Osuuskaupastakin saanu mutta niitten karkaisu oli mitä sattui....
Pajalla käynti oli aina sosiaalinen tapahtuma, pikkujutussakin meni puoli päivää...ja pienelle pojalle mieliinpainuva kokemus niinkuin myös jauhatuspäivä koskivoimalla toimivalla myllyllä...

[Late]

Ei ollu papereissa tietoa pintakarkaisusta. Tavanomaisesta karkaisusta vain. Sellainen tiedonmurena löytyi vanhojen aseen osien uudelleenkarkaisusta, että kääritään nahkaan tiukasti ja sitten saveen. Ei mitään uutta hiiletysaineen suhteen.

[karppa]

ei liity tähän mitenkään mutta kerronpahan ko aikoinaan kovapuikolla täytin murskekauhan kynsiä..halvempaa täyttää ko vaihtaa tupet...
puikko oli semmonen että sauman pinta koveni joka iskusta minkä kiveen sai...
hitsauksen aikana ei lämpö saanut nousta liian korkeaksi, lämpöliidulla kattelin. hitsauksen jälkeen kynsi kiedottiin vihreään villaan ja upotettiin kuivaan hienoon hiekkaan jäähtymään....sitten vasta asennus paikoilleen ko oli täysin kylmä....ja taas louhos liikkui...

[Late]

En tiiä, mutta arvelen että oliskohan samankaltaista millä alasimia  joskus paikataan. Hämärä muistikuva että jotain valuraudalle kelpaavaa, jyrkkä ehkä.

[Motorova]

Alasimethan ovat valuterästä joissa on yleensä kovempi pinta.  Joissakin on pinta hitsattu kiinni.  Joissakin on karkaistu.
Itse korjaan pinnan noin, flycutterilla.  Siinä on 100kg Lokomo.
Vähintään puolen päivän homma ja kipinöi.  Onneksi Lokomoissa on paksu pinta.


[ylläpito on poistanut liitteen]